"Leikkiä ja sanatonta vuorovaikutusta liikkeessä, akrobaattisia ilmahyppyjä, yllätyksiä ja tanssia." 

KONTAKTI-IMPROVISAATIO

Kontakti-improvisaatio on yhden tai useamman kumppanin kanssa harjoitettava tanssin muoto, joka perustuu vuorovaikutukselliseen liikkeeseen eri osapuolten välillä. Keskinäinen kontakti ja leikki suhteessa painovoimaan toimii liikkeen lähteenä.

Kontakti-improvisaatio (KI) perustuu nimensä mukaisesti pääosin improvisaatioon, joten siinä ei useimmiten ole mitään tiettyä rytmiä tai koreografiaa, joskin jotkut tutut liikemallit ovat usein jossain muodossa läsnä. Tanssia voi  ilman aiempaa tanssi- tai liikuntataustaa ja omien fyysisten ja muiden rajoitteiden puitteissa.

KI:n keskeinen elementti on kuuntelemisen ja dialogisuuden harjoittaminen. Kontakti-improvisaatiota harjoitettaessa keho oppii kuuntelemaan viestejä ja toisaalta viestittämään kehollaan. KI:ssä viestintä tapahtuu pääosin tuntoaistin kautta, joka varsin usein nykypäivänä jää paitsioon, mutta jonka vaikutukset kehoon ja mieleen voivat olla hyvinkin positiivisia. Kontakti-improvisaatio voi olla hyvinkin akrobaattista, tai pienieleistä ja hienovaraista. Lajin vapaus ja määrittelemättömyys tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen, kommunikointiin ja liikkeen tutkimiseen. Kontakti-improvisaatiossa opitut parin kanssa liikkumisen taidot tukevat myös muiden tanssilajien tekniikkaa (esim. nykytanssi: partnering, nostot) ja helpottavat paritanssien oppimista.

Kontakti ja kosketus toisen kanssa tapahtuvat ilman suorittamista tai kilpailua, toisin kuin kamppailulajeissa. Liikkeessä ei myöskään ole paritanssien kaltaisia edeltäkäsin päätettyjä rooleja, vaan liike ja roolit (mikäli sellaisia syntyy) tulevat spontaanisti. 


HISTORIAA

Kontakti-improvisaatio kehittymisen katsotaan alkaneen vuonna 1972 Yhdysvalloissa koreografi Steve Paxtonin (1939) aloitteesta. Kontakti-improvisaation nimi syntyi kuvaamaan Paxtonin, hänen kollegoidensa ja oppilaidensa kanssa yhdessä kokeilemia harjoitteita. Lajissa on yhtymäkohtia tanssiin ja  kamppailulajeihin, erityisesti aikidoon. Aikidon tärkeitä elementtejä ovat parin kanssa työskentely sekä turvallinen harjoittelu, jotka pohjustivat myös kontakti-improvisaation pariharjoittelua. Steve Paxton oli kiinnostunut tutkimaan liikemahdollisuuksia, jotka syntyvät kahden liikkuvan kehon fyysisestä kohtaamisesta. Paxton kollegoineen haastoi koko länsimaisen tanssin askelkuvioihin perustuvan liikesanaston ja esteettisyyden vaatimuksen, koreografisen teos-ajattelun, tekijä-subjektin ja esteettisesti muotoillun tanssijan ruumiin. (Mäkinen 2018)

Laji levisi hiljalleen yleisesti tunnetuksi tanssin osaksi ensin Yhdysvalloissa ja myöhemmin Euroopassa. Steve Paxton yhdisti jo 1970-luvulla filosofisia päämääriä kontakti-improvisaatioon tavoitellessaan elämäntapaa, jossa yhteisöllisyys ja ihmissuhteet yhdistyisivät taiteeseen. Steve Paxtonille kontakti-improvisaatio oli tärkeä ympäristö tutkia, peilata, testata ja olla mukana tanssimuodossa, joka on itseohjautuva. Kontakti-improvisaatiota harrastavat ihmiset, joiden kanssa voi Paxtonin mukaan kokeilla, tutkia liikettä, luoda materiaalia ja luoda tanssia. (Mäkinen 2018, Paxton 2011.)

Tanssimuodon tekivät mahdolliseksi ajan sosiaaliset ja kulttuuriset olosuhteet. Moderni kääntyi 1960-luvulla postmoderniksi ja tapa ajatella tanssia muuttui. Nimitykset uusi tanssi, kokeellinen tanssi ja postmoderni tanssi kuvaavat kaikki 1960-70-luvuilla Yhdysvalloissa syntynyttä tanssitaiteen muotoa. Kontakti-improvisaatio on osa samaa historiallista kehitystä. Kyseessä on moninainen länsimaisen taidetanssin piiriin luettava ilmiö, joka tuli Suomeen 1980-luvulla.

Kontakti-improvisaatio kehittyi kollektiivisena yhteistyönä ja se myös jäi avoimeksi, jatkuvasti kehittyväksi muodoksi. Paxton ei halunnut tanssiin hierarkiaa; hän tahtoi kehittää uusia sosiaalisia rakenteita ja vaihtoehtoisia tapoja organisoida tanssia. Sosiaalista puolta kuvastaa myös se, että kontakti-improvisaation tanssijat puhuvat usein kontakti-improvisaatio-yhteisöstä. Kontakti-improvisaation kehittymiseen on vaikuttanut Steve Paxtonin haluttomuus omia tekniikkaa nimiinsä ja hallita sen määrittelyä. Nykyisin kontakti-improvisaatio on levinnyt eri puolille maapalloa ja lajin harrastajat tapaavat toisiaan kursseilla ja festivaaleilla.

LÄHTEET

Novack, Cynthia J. 1990. Sharing the Dance. Contact Improvisation and American Culture. Madison: University of Wisconsin Press.

Halonen, Ulla 1999. Buddhan kaltaiseksi: sukupuolineutraalia ja egotonta tilaa tavoittelemassa. Katsaus uuden tanssin harjoittajiin muuttuvassa maailmassa. Teoksessa Tuija Hovi, Aili Nenola, Tuula Sakaranaho, Elina Vuola (toim.), Uskonto ja sukupuoli, 251-270. Helsinki: Yliopistopaino.

Mirva Mäkinen 2018. Taiteellinen tutkimus kontakti-improvisaation arvoista somaesteettisen esityksen kehyksessä.  Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, esittävien taiteiden tutkimuskeskus & Mirva Mäkinen